Teuvo Kuu-Karkku

Perussuomalaisten vaalitulos.

Tulos oli hyvä, mutta ei riittävän hyvä, jos sitä vertaa eduskuntavaalitulokseen ja seuranneeseen nousuun suurimmaksi puolueeksi ohi hallitusta muodostavien puolueiden. Mikä meni pieleen? Sisarpuolueista Ruotsidemokraatit menestyivät hyvin, kun ottivat etäisyyttä Euroopan venäjämielisiin puolueisiin, Ekrekin menestyi luultua paremmin. Maantieteellisestä asemastamme johtuen ja ikäviin kokemuksiimme perustuen on aivan selvää, ettei olisi pitänyt liputtaa liian äänekkäästi Salvinin puolesta. Toisaalta Perussuomalaisten puoluejohto on voimakkain sanakääntein sanoutunut irti nuorisojärjestönsä kannanotoista. Entinen puheenjohtaja harvoin syyllistyi tähän, vaan antoi kaikkien kukkien kukkia mahdollisimman pitkään. Nuorisojärjestöissä on kuitenkin kaikkien puolueiden tulevaisuus. Sitten oli vielä tuo vaalipäivän onneton sää. Somerollakin tuulenpuuska vei telttamme päältämme, joten meidän oli pakko lopettaa kahvitarjoilu ennen aikojaan. Jälkiviisautta!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Sää lienee ollut kaikille sama ja eiliselle päivälle paras.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Äänestysprosentti sen teki. Jos äänestysprosentti olisi noussut vaikkapa lähelle 50, olisi vasliitto ilman meppiä ja kepun tyytyminen yhteen. persuilla 3...

Mututuntumaa....

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Erittäin hyvä vaalitulos Euroopan ja Suomen kannalta.

Tuhnu tuli äärioikeiston vaalituloksesta, eikä ole mitään kykyä vaikuttaa parlamentin työhön.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Vastaus lienee se, ettei EU:lla ole valtaa sulkea Suomen rajoja, eikä persuäänestäjät muusta niin ymmärrä tai edes perusta. Silti oli kiva äänestää vaikkapa Teuvoa.

Persut kyllä yrittivat huonoilla TV-mainoksilla kertoa, että EU puuttuu ikävällä tavalla päivttäiseen peräkammarin elämään sammuttamalla päälle unohtuneet kahvinkeittimet ym. Silti nämä mainokset taisivat olla liian abstrakteja, jotta perusäänestäjä olisi niitä ymmärtänyt.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Silti nämä mainokset taisivat olla liian abstrakteja, jotta perusäänestäjä olisi niitä ymmärtänyt."

Minusta ne olivat tarttuvia mainoksia ja täynnä sitä oikeata ja aitoa persuhenkeä, ihn kuin eduskuntavaaleissakin. Lisäksi kehuisin näitä persujen mainoksia siitä että ne olivat jotenkin reippaita ja viihdyttäviä, aivan eri tyyliä kuin muiden puolueiden ikävät ja tylsät ja jotenkin perinteiset vähän sellaiseen luterilais-konservatiiviseen tyyliin.

Persujen mainokset olivat siis minusta aivan omaa luokkaansa muiden mainoksiin verrattuina, ne oli niin hyviä että minua oikein hirvitti.

Mutta kenties persuäänestäjät olisivat kaivanneet sellaista perinteisempää, sitä tylsää ja ikiaikaista luterilais- konservatiivista mainostyyliä. Mistäpä sen tietäisi mitä persut ajattelee ja miten ne ajattelee. Tuskin ne tietää siellä mainostoimistossakaan, missä ne mainokset on tehty.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Venäjän kanssa ei kannata kaveerata liikaa eikä rasismiakaan sallia. Sinänsä toivon kaikkea hyvää Venäjälle mutta pessimistinä en usko kehityksen menevän positiiviseen suuntaan. Venäjä on roistovaltio, jossa pieni porukka anastaa kaiken omiin taskuihin (vrt. monia Afrikan maita).

Käyttäjän AaroKustaanheimo kuva
Aaro Kustaanheimo

Unohtiko osa Perussuomalaisten kannattajista EU-parlamenttivaalit jääkiekon MM-kisojen takia?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Pitää sitten aina yrittää järjestää vaalit kisapäivänä,
tai kisat vaalipäivänä.

Toimituksen poiminnat